Asiakastarina

JNT

JNT on asiakkailleen internet-, TV- ja puhelinpalveluja tarjoava teleyritys, jolle Botnia Työterveys on enemmän kuin pelkkä terveydenhuoltopalvelujen tarjoaja – se on arvostettu yhteistyökumppani.

JNT:n toimitusjohtaja Maria Höglund kuvailee yhteistyötämme (ruotsiksi):

0:00 / 0:00

Yhteiset arvot luovat pohjan tiiviille yhteistyölle

JNT toimii koko länsirannikolla aina Kristiinankaupungista Ouluun, ja se on tehnyt yhteistyötä Botnia Työterveyden kanssa niin kauan kuin toimitusjohtaja Maria Höglund muistaa. Höglundin mukaan pitkäaikainen yhteistyö perustuu siihen, että yrityksillä on paitsi samanlaiset arvot myös yhteinen visio tulevaisuudesta.

– Arvomme perustuvat yksilöllisyyteen, paikallisuuteen ja saavutettavuuteen, ja samalla pyrimme kehittymään jatkuvasti. Botnia Työterveys toimii samojen periaatteiden pohjalta ja kehittää myös palvelujaan tarpeidemme mukaisesti, Höglund sanoo.

Höglund painottaa, että työntekijöiden hyvinvointi on ratkaisevan tärkeää yrityksen menestyksen kannalta. Siksi hän uskoo, että hyvä yhteistyö työterveyshuollon kanssa on keskeistä, jotta henkilöstö voi mahdollisimman hyvin.

Hyviä tuloksia vähäisten sairauspoissaolojen muodossa

JNT ostaa Botnia Työterveydeltä muun muassa lakisääteisiä työterveyspalveluja sekä yleislääkäritasoisia sairaanhoitopalveluja. Työterveyshuolto palvelee yritystä myös työterveyteen liittyvissä kysymyksissä ja osallistuu kolmikantaneuvotteluihin monimutkaisempien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Pitkäaikainen yhteistyö on antanut Botnia Työterveydelle hyvän käsityksen JNT:n toiminnasta, mikä on luonut yritysten välille vahvan luottamuksen.

– Botnia Työterveys on luotettava kumppani, joka huolehtii sekä työntekijän että työnantajan tarpeista. He ovat inhimillisiä, avuliaita ja asiantuntevia.

Eräs konkreettinen todiste hyvin toimivasta yhteistyöstä on JNT:n työntekijöiden vähäiset sairauspoissaolot. Yhteistyön toimivuudesta kertoo myös se, että yritykset käyvät avointa vuoropuhelua niin rutiinikysymyksissä kuin monimutkaisemmissakin tilanteissa.

– Arvokasta on esimerkiksi se, että voimme yhdessä keskustella siitä, miten jokaisen tulisi omien edellytystensä mukaan pystyä osallistumaan aktiivisesti työelämään, Höglund sanoo.

Botnia Työterveys on
osoittanut, että se kulkee
rinnallamme kaikissa
vaiheissa.

Tulevaisuuden haasteet työelämässä

Työelämä kehittyy jatkuvasti, mutta Höglund suhtautuu erittäin luottavaisesti siihen, että Botnia Työterveys kehittää palvelujaan jatkossakin vastatakseen työelämän tulevaisuuden haasteisiin.

– Kehittyminen vaatii tiivistä yhteistyötä asiakasyritysten kanssa, ja Botnia Työterveys on osoittanut, että se kulkee rinnallamme kaikissa vaiheissa, Höglund päättää.

Tutustu JNT:n työterveyshuoltoon

JNT:n toimitusjohtaja Maria Höglund kuvailee yhteistyötämme (ruotsiksi):

Pitkäaikainen ja sujuva yhteistyömme Botnian kanssa näkyy esimerkiksi henkilökuntamme erittäin vähäisinä sairauspoissaoloina.